Elfa story | Maria, Patrik & Leonard

“Teollinen, leikkisä ja toimiva olivat meidän avainsanamme”

 

Neljän hengen luova perhe, Maria, Patrik, 6-vuotias Leonard ja Weber-koira asuvat pienessä viehättävässä kaupunkitalossa Trelleborgissa, Etelä-Ruotsissa. Kun perhe päätti kunnostaa talonsa, he halusivat säilyttää vanhan 1900-luvun tiilitalon viehätyksen, mutta lisätä silti modernia teollista tyyliä kotiinsa. Toivelistalla oli myös toimiva koti. Tuloksena oli leikkisä talo, jossa on paljon persoonallisuutta ja järkevät personoidut säilytysratkaisut tukemassa aktiivista perhearkea. 

Vanha talo vaatii luovia ratkaisuja 

 

Kun Maria ja Patrik suunnittelivat kotinsa remonttia, heidän täytyi käyttää hyväkseen kaikki luovuutensa ja kekseliäisyytensä. Vanhan kaupunkitalon huoneet olivat pieniä ja katto matalalla, jonka vuoksi talo tuntui pieneltä ja pimeältä. Perhe halusi avointa tilaa ja ilmavuutta, mutta silti säilyttää tilajaon. Perheelle oli myös tärkeätä, että koti heijastelisi leikkisyyttä ja luovaa persoonallisuutta. 

Maria ja Patrik päättivät repiä alas joitakin seiniä ja nostaa toisen kerroksen kattoa. Tämän lisäksi he asensivat uudet ikkunat. He muuttivat Leonardin huoneen yhdistetyksi jumppa-, makuu- ja harrastetilaksi. 

Maria ja Patrik päättivät repiä alas joitakin seiniä ja nostaa toisen kerroksen kattoa. Tämän lisäksi he asensivat uudet ikkunat. He muuttivat Leonardin huoneen yhdistetyksi jumppa-, makuu- ja harrastetilaksi. 

– Hän rakastaa huonettaan, ja huone todella heijastelee hänen persoonallisuuttaan, Maria sanoo. 

Eteisen järkevämpi käyttö 

 

Perheellä oli vaatetanko, joka oli kiinnitetty nahkaremmeillä kattoon. Tyylikäs, mutta ei kovin käytännöllinen ratkaisu. Koska päällysvaatteet piti ripustaa vaatepuihin, siihen kului aikaa ja vaatteet veivät paljon tilaa etenkin syvyyssyynnassa. Siksi pariskunta päättikin käyttää luovuuttaan löytääkseen paremman ratkaisun. 

– Halusimme säilytysratkaisun, joka edustaisi teollista tyyliä ja joka olisi tyylikäs, mutta myös toimiva - yhdistelmä, joka tuntui aluksi mahdottomalta löytää. Löysimme Elfan seinälle kiinnitettävän säilytysjärjestelmän grafiitinvärisenä. Käytännöllinen järjestelmä varmisti sen, että tila tuli paremmin käyttöön ja näytti juuri siltä, millaista olimme etsineetkin.

Halusimme säilytysratkaisun, joka edustaisi teollista tyyliä ja joka olisi tyylikäs, mutta myös toimiva 

Ennen ja jälkeen

“Tilantarve syvyyssuunnassa väheni lähes 30 cm”

Jotta seinätila tulisi käytetyksi hyödyksi, hyllyjä suunniteltiin kattoon asti. Käyttämällä 30 cm:n syvyisiä hyllyjä ja sijoittamalla koukkuja hyllyjen alapintaan, säilytysjärjestelmän tilantarve väheni lähes 30 cm:iä aiempaan verrattuna. Alin hylly päätettiin laittaa matalalle, jotta Leonard voisi ripustaa itse omat takkinsa ilman, että hänen pitäisi kiivetä korokkeelle. 

– Yhtkäkkiä meillä oli rajallisen päällysvaatesäilön sijasta tilaa päällysvaatteille plus kolme riviä hyllyjä, joiden leveys oli lähes kaksi metriä eli 1 m3 lisää säilytystilaa! Kaiken lisäksi Elfan grafiitinvärinen järjestelmä sopi täydellisesti teolliseen tyyliin, jota olimme tavoitelleet. 

Aivan uutta säilytystilaa portaiden alla

 

Remonttia tehtäessä portaiden alla oleva tila avattiin. Tilan seinälle kiinnitettiin hyllyt, joista tuli uusi säilytystila niille kengille, joita käytettiin harvemmin. Myös Weber-koira sai oman lepo- ja ruokailutilansa. 

Vaatesäilö sängyn takana

 

Makuuhuoneen vanha järjestys ei täysin optimoinut tilankäyttöä. Kun pariskunta halusi kääntää vuoteen eri suuntaan hyödyntääkseen paremmin valon, vaatekaapin ovet eivät päässeetkään avautumaan. Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt Mariaa ja Patrikia. He ratkaisivat ongelman luovalla tavalla. Purkamalla vanhat vaatekaapit ja sijoittamalla sängyn keskemmälle huonetta he saivat tila kokonaiselle vaatesäilytysseinälle sängyn taakse. 

Vasen puoli on nyt Patrikin vaatesäilytystilaa ja oikea puoli kuuluu Marialle. Käyttämällä hyväkseen koko seinä kattoon asti ja valitsemalla säilytysjärjestelmän, jossa ei ollut väliseiniä, säilytystila saatiin maksimoitua. Tähän huoneeseen pariskunta valitsi järjestelmän, jossa yhdistyivät teräs ja puu. He valitsivat teräsosien väriksi grafiitin ja puuosien (Décor) väriksi harmaan. Kumpikin väri sopi muihin huoneen sisustusväreihin. Säilytysjärjestelmän eteen pariskunta valitsi painavat harmaat samettiverhot tuoman ylellistä hotellitunnelmaa. 

– Makuuhuoneeseen astuessani tuntuu kuin astuisin mukavaan hotelliin Österlenissä - rakastan sitä! sanoo Maria.

Toinen kerros tuntuu yhtenäiseltä lasiovien ansiosta

 

Ennen ja jälkeen

Lasista valmistetut liukuovet luovat ilmavaa tunnelmaa

Pieni makuuhuone tuntuu suuremmalta lasisten liukuovien ansiosta. Ne asennettiin vanhan oven tilalle, joka erotti makuuhuoneen toisen kerroksen eteisestä. Ovet asennettiin yläkantoisina, jonka ansiosta makuuhuoneen ja eteisen välille ei tullut rajoja. 

– Pidämme siitä, että toinen kerros tuntuu yhtenäiseltä tilalta lasiovien ansiosta. Pariskunta valitsi modernia teollista tyyliä edustavat ovet, joissa on mustat kehykset ja lasista valmistettu ovipinta.

...sinun ei tarvitse tehdä kompromissia ulkonäön ja toimivuuden välillä.

Koti, joka heijastelee persoonallisuuttamme

 

Nyt perheellä on vihdoin koti, joka ei vain näytä hyvältä, mutta myös helpottaa jokapäiväistä elämää. 

– Olen niin iloinen, ettemme valinneet standardiratkaisua, erityisesti säilytystiloissa. Olemme osoittaneet, että säilytysjärjestelmä voi olla sekä hyvännäköinen että toimiva. Persoonallisuutemme heijastuu silti jokaisessa yksityiskohdassa. 

Marian parhaat vinkit eteissäilytykseen

 

  • Sijoita säilytysjärjestelmä silmänkorkeudelle, johon sekä aikuiset että lapset ylettyvät helposti. 
  • Käytä hyväksesi kaikki tila - jopa portaiden alus.
  • Muista varata paikka myös tavaroille, joita käytät harvoin kuten sateenvarjoille. 
  • Tee oma säilytystilansa kengille, joita et käytä päivittäin.
  • Valitse muokattavissa oleva järjestelmä, jonka voit järjestää uudelleen säilytystarpeiden muuttuessa. 
  • Ripusta niin paljon kuin mahdollista, jopa laukut.

Marian parhaat vinkit makuuhuoneen säilytystiloihin

 

  • Käytä tila hyväksesi seinästä seinään ja lattiasta kattoon
  • Jaa säilytysjärjestelmä osioihin, yksi jokaiselle perheenjäsenelle
  • Ripusta niin paljon kuin mahdollista, jolloin vaatteet ovat hyvin näkyvissä
  • Laita ylimmäksi katonrajaan tavarat, joita käytät harvoin
  • Tuo esiin persoonallisuutesi myös vaatesäilytysratkaisussa - valitse värit ja materiaalit, joista pidät. 

Käytä suunnittelu- ohjelmaamme

Vedä tuotteet säilytysjärjestelmääsi

Aloita suunnittelu