– Rakastamme värien, muotojen, kuosien, tekstiilien ja eri pintarakenteiden sekoittamista

Lapsiperhe luottaa omaan makuunsa eikä piittaa trendeistä. He ympäröivät itsensä iloiseksi tekevillä esineillä. Sellaisia voivat olla esimerkiksi perityt tai matkoilla ostetut esineet. Tutustu heidän värikkääseen ja monenkirjavaan kotiinsa, jossa on häivähdys jugendia ja Japania.

Teksti Charlotta Flinkenberg

Etelä-Ruotsissa asuvat Anna ja Tobias ovat remontoineet vuonna 1918 rakennetun kauniin talonsa aasialaisilla vaikutteilla maustettuna: kodissa on värikkäitä seiniä ja mustia yksityiskohtia. Esteettinen silmä näkyy, mutta käytännöllisyyttä ja viihtyisyyttä ei ole unohdettu. – Emme remontoineet kaikkea lattiasta kattoon, vaan olemme työstäneet kotia huone kerrallaan niiden kuuden vuoden aikana, kun olemme asuneet täällä. Ihan ensimmäiseksi teimme eniten tarvitut muutokset, eli laitoimme makuuhuoneet ja korjasimme 30-luvun kylpyhuoneen, joka oli alkanut vuotaa, Anna kertoo.

Viimeisin suuri työ oli keittiöremontti, jonka yhteydessä uudistettiin myös eteinen. – Se oli viimeinen kerta, kun teimme täysremonttia talossa, joten tuntui järkevältä repiä paljaaksi molemmat tilat samaan aikaan. Millaisessa kunnossa eteinen oli ennen uudistusta? – Eteinen oli täyskaaoksen vallassa, koska siellä ei ollut tarpeeksi säilytystilaa eikä järjestystä. Siellä myös tuoksui vähän tunkkaiselta kosteusvaurion takia. Saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta eteinen on kuitenkin ensimmäinen paikka, johon kotiin tullessaan astuu, eikä sinne tuleminen ollut meille erityisen miellyttävää.

Sekaisessa huoneessa oli kuitenkin ptentiaalia. 290 senttimetrin huonekorkeus hyödynnettiin kokonaan säilytykseen. Perhe piti myös suuresta peilistä, joka oli eteisessä heidän taloon muuttaessaan, ja he halusivat säilyttää sen luoman tunnelman. Eteisessä oli myös mustia yksityiskohtia, kuten ovia, listoja ja ikkunanpuitteita.

– Olen aina pitänyt mustasta, joka kehystää kauniisti. Ilahduimme siksi todella Elfan uudesta Gallery-liukuovimallista, jossa on musta ikkunanpienoja muistuttava ristikko. Se sopii hienosti yhteen muun eteisen kanssa.

Liukuovet on tilattu mittojen mukaan juuri tähän tilaan, ja antrasiitinharmaat hyllyt liukuovien takana on sovitettu yhteen Elfan klassisen rungon kanssa.

Mustat pienat kehystävät kauniisti ja luovat kauniin yhteisvaikutelman muun eteisen kanssa

Anna

Erityisen mahtavaa on, että perheen kolmella eri-ikäisellä ja -pituisella pojalla on omat koukkunsa ja hyllynsä, jotka sopivat juuri heille.

– Joustavuus on tärkeää, koska meillä on kolme lasta. Pojat ovat nyt ensimmäistä kertaa saaneet itse pitää huolen vaatteiden ja kenkien järjestyksessä pitämisestä, ja useimmiten he ripustavatkin kaiken paikalleen. Luultavasti siksi, että liukuovien takana on riittävästi tilaa. He haluavat pitää tilan siistinä, eikä asiasta ole tarvinnut huomautella aiempaan tapaan.

Miltä nyt tuntuu tulla kotiin?

– Tunne on ihana, eteiseen tuleminen saa meidät joka kerta iloisiksi!

Talossa on paljon kirjoja ja huomaa, että lukeminen on perheelle tärkeä harrastus. Monenkirjavuudesta huolimatta kodissa näkyy punainen lanka, joka tosin tässä tapauksessa on sininen. Värivalinta, siis. Ja kenties hieman aasialaisia vaikutteita?

– Sinistä on kyllä hiipinyt moniin huoneisiin! Pidämme kontrasteista lämpimämpien sävyjen, kuten aprikoosin, okran ja vaaleanpunaisen kanssa, etenkin tyynyissä ja muissa tekstiileissä. Pidän kovasti jugendista ja haaveilen matkasta Japaniin. Mieheni on käynyt siellä, mutta minä en. Japanilainen estetiikka puhuttelee minua. Claude Monet’n talon intensiiviset värit ja rohkeat värivalinnat ovat myös mahtava inspiraation lähde.

Joustavuus on tärkeää, koska meillä on kolme lasta

Anna

Sekä Anna että Tobias tuntevat kasvit ja molemmat työskentelevät vihreiden kaupunkiympäristöjen parissa. Orgaaniset materiaalit ja kasveja muistuttavat leikkisät siluetit ovat siis tavallisia heidän viihtyisässä kodissaan.

Kodin katseenvangitsijoina toimivat myös taulut, luovat tähtitaivasta kuvastavat kattomaalaukset ja lasten omat taideteokset. Monet esineet pääsevät esille Elfan klassisen kiskohyllyjärjestelmän ansiosta.

– Koko perhe pitää luovista harrastuksista, ja Elfan hyllyt ovat erittäin mukautuvaisia, etenkin vinokattoisissa hankalissa tiloissa. Ne on helppo laittaa paikalleen ja niitä voi siirrellä ja mukauttaa omien tarpeiden mukaan. Lapset ovat olleet mukana oman säilytyksensä suunnittelussa ja jopa maalanneet osan hyllylevyistä kultaisiksi.

Annan vinkit persoonallisen kodin luomiseen

  • Hae inspiraatiota kasvikunnassa ja tuo kotiin orgaanisia muotoja.
  • Luota omaan makuusi äläkä piittaa trendeistä.
  • Rakastamme värien, muotojen, kuosien, tekstiilien ja eri pintarakenteiden sekoittamista. Kontrasti luo kotiin dynamiikkaa.
  • Olen aika nostalginen ja pidän siitä, että ympärilläni on asioita, jotka muistuttavat jostakin ja saavat minut iloiseksi. Ne voivat olla esimerkiksi perittyjä tai matkoilta ostettuja esineitä. Tai kyseessä voi olla väri tai muu asia, joka tuo mieleen ihanan muiston.

Me asumme täällä 

Perheeseen kuuluvat Anna ja Tobias, 45 vuotta, jotka työskentelevät kasvien tutkijoina. He asuvat Etelä-Ruotsissa 160 neliömetrin talossa yhdessä 7-, 10- ja 12-vuotiaiden poikiensa kanssa.

Käytä suunnittelu- ohjelmaamme

Vedä tuotteet säilytysjärjestelmääsi

Aloita suunnittelu

Etsi lähin jälleenmyyjäsi 

Kauppojen valikoima voi vaihdella. Mikäli tuotetta ei löydy heti mukaan kaupasta, sen voi tilata.

Etsi lähin jälleenmyyjäsi